lauantai 29. huhtikuuta 2017

Loassa melo

Birminghamissa nuori miestarjoilija kertoi rakastuneensa naiseen, joka asui Helsingissä. Jostain syystä rakkauden kohteet ovat yleensä Tampereelta, mutta tämä oli poikkeuksellisesti pääkaupungista. Suomalaisten naisten perään haikailevat miehet ovat tarjoilijoita, mattokauppiaita tai kioskinmyyjiä. Tai heitä turisti matkallaan kohtaa.

En ole koskaan tavannut ulkomaalaista naista, joka kaipaisi suomalaista miestä. Toki heitäkin varmaan on. Täytyy olla.

Nuori miestarjoilija sanoi minulle "Darling". On kiva olla darling, sweetie (toinen tarjoilija toisessa ravintolassa) tai lady. En koe nimityksiä mitenkään alentavina.

Olen kenties lopultakin aikuinen, sillä lähdin tämän illan juhlista kotiin ajoissa. En tuntenut pippaloista ihanan isännän ja emännän lisäksi kuin pari ihmistä. Seisoin keittiössä ikäänkuin valmiina tiskaamaan tai tekemään pari voileipää.  Keittiössä pyöri paljon toimittajia ja sain tarjouksen, jonka arvoinen en tunne olevani. Saa nähdä toteutuuko se. Ei varmaankaan.

Alivaltiosihteeri- ohjelma esitettiin viimeistä kertaa. Aamulehti kirjoitti asiasta näyttävästi. Jutussa kysyttiin miesten suosikkipalindromeja. Minun suosikkini valituista oli ehdottomasti seuraava:

Olemassaolo: loassa melo.

Tampereella on sotatila tai sitten Tapparan voittoa juhlitaan ilotulituksin. Se on todella turhaa tässä säässä.

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Hyvää syntymäpäivää

Juuri kun ehdin oppia, että hotellihuoneen vessanpytty on vedettävä kammen nopealla terävällä alaskiskaisulla (oikeastaan niitä kääntämisiä tarvittiin aina kolme), piti palata kotiin Birminghamista, jossa kävin kouluttautumassa.

Birmingham on Englannin toiseksi suurin kaupunki ja kolmasosa sen asukkaista on tullut muualta. Aidon britin tunnistaa siitä, ettei hän vedä sukkia jalkaan vaan kulkee paljaat varpaat sandaaleista vilkkuen vaikka sataa ihan pikkuisen lunta. Ja suomalaiset ovat muka sisukkaita.

Koulutuksesta en viitsi teille sen enempää kertoa kuin, että britit pitävät erinomaisia luentoja ja nauravat sisäpiirin jutuille, jotka liittyvät valtion haluttomuuteen korvata erilaisia hoitoja. Monella professorilla oli kovin epäbrittiläiseltä kuulostava nimi, mutta suusta soljuu täydellinen brittiaksentti.

Birmingham on vanha teollisuuskaupunki, jota on kovasti siistitty ja joka sopisi hyvin lomakohteeksi. Birminghamissa risteävät kanavat ja kanavien yli on rakennettu kivoja siltoja. Kaupungissa kuuluu olla vettä, muutenhan se ei ole kaupunki.

Eilen illalla järjestettiin joku tikanheittokisa, jonka kunniaksi miesjoukot olivat pukeutuneet merimiehiksi tai kanoiksi yms. Muut juhlistivat iltaa juomalla olutta ja huutamalla.

Vietin syntymäpäiväni KML:n lennolla. Birmingham-Amsterdam välillä komea purseri kantoi eteeni pullollisen cavaa. Pulloon oli kiinnitetty kortti, jossa koneen miehistö onnitteli minua. Amsterdam -Helsinki välillä lentoemäntä ehdotti siirtymistä paikalle, jossa oli enemmän jalkatilaa ja toi taas pullon kuohuviiniä. Voisin melkein ryhtyä nauttimaan lentämisestä.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Kauneus on mielentila

Kopio omalta lainaussivultani:

Sateenvarjo
Aineistolaji: Esine
Lainapaikka: Tampereen pääkirjasto (1.4.2017)
19.7.2017
Uusintoja jäljellä 5

Eilisessä Taidesuunnistuksessa keskityin Suomen Trikoon tiloihin, joissa oli mahdollista vierailla taiteilijoiden työtiloissa. Kuvataiteilijat sanoivat "Olen siivonnut täällä monta viikkoa". Ettei kukaan vaan luule, että ateljeessa on aina yhtä siistiä. Silloinhan ei olisi kyse oikeasta taiteilijasta.

Suunnistuksen jälkeen käväisin kirpputorilla, jossa vanhempi mieshenkilö nimitti minua kaunottareksi. Olin kaunis melkein tunnin ajan. Kauneus on mielentila.

Lähden hetkeksi pois tältä kanavalta. En päivitä blogiani ennen launataita. Voikaa hyvin.



sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Elämänjulkaisija

Eilisessä Love Records juhlakonsertissa elämä kulki pikakelauksella silmieni ohitse. Välillä artistin ilmaantuessa lavalle ihmettelimme "Onko tuokin vielä elossa?" Esiintyjissä näkyi ajan kuluminen, vain Sami Hurmerinta näyttää ikuisesti kolmekymmenvuotiaalta.

Mikko Alatalo sai viileän vastaanoton, onhan hän jonkinlainen petturi. Ensin hän oli varteenotettava laulaja, joka ryhtyi esittämään kaikenlaista Syksynsävel-viihdettä ja lopulta hyppäsi kepulaiseksi poliitikoksi. Mies lauloi "Hän on toisen, mutta miksi syyllisyyttä tuntisin" ja kertoi Tapparan voittaneen illan matsin. Yleisö antoi anteeksi.

Tapasin muutamia vanhoja ystäviä väliajalla ja joimme kuohuviiniä. Kun katsoin kelloa (väliajalla pitää ehtiä vessaan) A kysyi "Oletko autolla?" Vastasin katsovani kelloa, jotta näen olenko kävelykunnossa puolentoista tunnin kuluttua. 

Haastattelin Tampereen Akateemisessa kirjakaupassa esikoiskirjailija Riina Paasosta, joka oli vielä edellisenä päivänä kuumeessa. Ammattini puolesta olisi tuntunut luontevalta kysyä häneltä "Montako päivää sinulla on ollut kuumetta?", "Onko sinulla ripulia?" "Virtsavaivoja?". En kuitenkaan kysynyt. Ihan mukavasti haastattelu meni ja oli siellä kuulijoitakin.

Tämän aamun Hesarissa kirjoitettiin facebookista ja sen erilaisista käyttäjistä. Olen elämänjulkaisija. Olen elämänjulkaisija blogissanikin vaikka jätänkin paljon kertomatta. Epäilen blogin ja facebookin muokkaavan elämääni siihen suuntaan millaisena sen niissä esitän. Tänäänkin minun on osallistuttava taidesuunnistukseen säilyttääkseni itsestäni kuvani kulttuuri-ihmisenä.

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Henkilökunnan lukuvinkki

Huomenna pitäisi haastatella Riina Paasosta (Kaikki minkä menetimme, Minerva) Tampereen Akateemisessa kirjakaupassa Kirjan ja Ruusun päivän tapahtumassa. Kirjailija on kuumeessa, joten saa nähdä miten käy. Toivottavasti hän kykenee nousemaan sairasvuoteeltaan. En ole koskaan haastatellut ketään missään, joten oloni on petollisen luottavainen.

Kävin vakoilemassa esiintymispaikkaa ja huomasin romaanini olevan hienosti esillä.  Kirjasta roikkui lappu, jossa luki Henkilökunnan lukuvinkki.

"Toivoin, että kirja olisi kestänyt loputtomiin" kirjoittaa Ritva. Lämmin kiitos Ritvalle!

Lehdissä on kirjoitettu todella paljon Heli Heinon kirjasta Venuksen vuosi. Kirjan takakannessa mainitaan kirjan olevan tosipohjainen kertomus keski-ikäisen naisen seksuaalisesta heräämisestä ja uudesta rakkaudesta. Lehtijutuista käy ilmi, että "kertomus" on omakohtainen.

Toisten ihmisten seksielämästä lukeminen on yllättäen todella puuduttavaa. Varsinkin kun sukupuolielimistä käytetäään jotenkin lapsenomaisia ilmaisuja, joita en viitsi tässä toistaa.

Kahdenkymmenen sivun jälkeen alkaa kaivata tietoa siitä, mitä kirjan kirjoittaja oikeasti ajattelee, miten hänellä menee töissä, millainen ilma on, miten asunto on kalustettu, lukeeko nainen kirjoja, kuunteleeko musiikkia, millainen suhde hänellä on lapseensa ja onko hänellä ystäviä. Mitä vaan kunhan ei tarvitse lukea yksitoikkoisia ja kökköjä kuvauksia sukupuoliaktin vaiheista.





keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Luovaa toimintaa

Kadotin päivystäessäni VRK-korttini. Kortin häviäminen saa aikaan lähes samanlaisen paniikin kuin Visa-kortin hukkaaminen Pariisissa. Ilman korttia ei voi tehdä lääkärin työtä. VRK-kortti oli jäänyt tietokoneeseen, josta joku oli sen irrottanut. Se löytyi lopulta pöydältä ruttuisten muistilappujen alta.

Käytäviä pitkin hädissäni liikkuessani huomasin opastaulun, jonka joku oli veikeästi muuttanut muodosta KANTATALOON romanttisempaan RANTATALOON. Miten joku jaksaa kulkea tussi taskussaan kylttejä korjailemassa? Voitaneen puhua jopa harrastuksesta, joka ilmeisesti tuottaa tekijälleen mielihyvää ja ohikulkijoille hupia (ainakin toisinaan). Tarkoituksena ei ole sutata, sillä K oli kauniisti ja huomaamattomin vedoin muutettu R:ksi.

Samat tyypit eivät todennäköisesti kirjoita vessojen seinille yksinkertaisia lauseita kuten  "LATE ON HOMO" tai "MIA ON HORO".

Luovaa toimintaa kuitenkin molemmat.