lauantai 16. joulukuuta 2017

Ilman hymiöitä

Luin Hesarista, että hymiöiden viljeleminen on tyypillistä sopuisille ja ystävällisille ihmisille. Asia on oikein tutkittu ja julkaistu tieteellisessä julkaisussa, joten se on totta.  Kirjoitetusta viestistä puuttuvat ilmeet ja kun nykyisin kirjoitetaan niin paljon ja samalla lyhyesti, tulee yhteydenotoista helposti tylyjä ilman hymynaamoja. Myötätunnon osoittaminen on nykyään vaikeaa ilman sydäntä. Minäkin olen lähettänyt sydämen!

Käväisin Tampereen vanhassa kirkossa, joka sijaitsee Keskustorilla. Olen kerran aiemmin varovasti kurkistanut rakennukseen. Kirkossa järjestettiin joululaulukonsertti Naisten pankin hyväksi. Löysin repustani ruttuisen paperisen lautasliinan, jota puristin koko konsertin ajan kädessäni itkun varalta. Onneksi esityksissä oli sopiva ripaus amatöörimäisyyttä, eikä itku tullutkaan vasta kuin ihan lopussa kun laulettiin yhdessä "Enkeli taivaan". Joululaulujen kuunteleminen onnistuu kuivin silmin, mutta heti kun pitää laulaa itse, alkaa itkettää. Aivot osallistuva laulun tuottamiseen eri tavalla kuuntelemiseen.

Jouduin johonkin juttuun täyttämään uskontokuntani. En kuulu kirkkoon, mutta en ole myöskään ateisti, sillä se pitää sisällään jonkinlaisen aktiivisen uskontojen vastustamisen. Uskonnoton olisi minusta parempi termi.

Olen lavastanut joulun kotiini. Sisään tullessa pitää napsauttaa neljät jouluvalot päälle. Joulukukkia on kolme: amaryllis, joulutähti ja hyasintti.

perjantai 15. joulukuuta 2017

Helvi

Tänäkin jouluna järjestetään kampanja, jossa lähetetään joulukukkia yksinäisille vanhuksille (kukkakauppojen luettelo löytyy netistä). Ostin Helville, 84 v, amarylliksen ja kirjoitin valmiiseen korttiin joulutervehdyksen. Tippa silmässä kuvittelin Helviä yksiössään avaamassa kyhmyisillä sormillaan kukkapakettia. Taustalla soi tietysti "Varpunen jouluaamuna".

Helville ostin punaisen amarylliksen ja itselleni seitsemän euroa kalliimman valkoisen kukan. Myyjä lohdutti minua väittämällä, että huonosti näkevä vanhus erottaa helpommin punaisen kukan.

Yksittäiselle ihmiselle lahjoittaminen tuo jostain syystä enemmän mielihyvää kuin nimettömälle epämäämäiselle ihmismassalle antaminen. Tästä syystä minulla on kummilapsi Ugandassa. Kummilapsi tuottaa ikävä kyllä huonoa omatuntoa: Maksu menee tililtäni automaattisesti kuukausittain, mutta ainuttakaan kirjettä en ole lapsirukalle kirjoittanut. Siellä se poika odottaa turhaan joulutervehdystäni.

Oman mummoni nimi oli myös Helvi. Hän kirjoitti minulle säännöllisesti. Helvi kuoli vuosia sitten. Täytyy tunnustaa, että kirjekuoreen lisätty seteli kiinnosti minua enemmän kuin Helvin kirjeet.

torstai 14. joulukuuta 2017

Lääkäri lääkäri

Ensimmäiset joulukortit tipahtivat postiluukusta. Joulukortit satavat eteisen lattialle joka vuosi yhtä yllättäen kuin liikenteen sekoittava ensilumi maanteille. Itse en ole lähettänyt ainuttakaan. Aion korvata universumiin aiheuttamani epätasapainon laittamalla rahaa johonkin sopivaan avustuskohteeseen. Rahan antaminen on vähän liiankin helppoa, mutta siitä tulee silti hyvä mieli.

Potilailta oppii kaikenlaisia asioita. Jos ostaa pölynimurin, joka pitää pientä ääntä ja jolla on matala energialuokka niin se ei ime hiekoituskiviä, joita kenkäni kantavat eteiseeni. Sama koskee kuulemma muitakin kodinkoneita, minkä energialuokassa voittaa sen tehossa menettää. Espanjasta voi tilata suoraan ja edullisesti Serranon kinkkua. Molemmat asiat opin samana päivänä.

Lääkäriliitto tarjoaa lääkäreille mahdollisuuden kääntyä sairauksineen luottamuslääkärin puoleen. Liitto maksaa kolme lääkärikäyntiä. Lääkärin saattaa olla vaikea mennä lääkäriin, joten palvelusta voi olla apua (en tiedä paljonko sitä käytetään). Minusta tuntuu, että lääkäri, joka haluaa oikein erityisesti hoitaa toisia lääkäreitä, on lääkäri lääkäri. Siis erityisen voimakkaasti lääkäri.

tiistai 12. joulukuuta 2017

Poikkeusolosuhteet

Kehityskeskustelussa kävi ilmi, että minulle kertyy viikottain kolme ylityötuntia (teen kolmipäiväistä työviikkoa). Ennen keskustelua piti laatia kolme kehitystavoitetta. Seuraavan vuoden tavoitteet voisivat olla 1. Lähde ajoissa töistä kotiin. 2. Lähde ajoissa töistä kotiin. 3. Lähde ajoissa töistä kotiin.

Sanoin miespotilaalle "Riisu alasti" kun piti sanoa "Riisu alusvaatteisillesi". Korjasin kyllä sanomaani nopeasti, joten saattaa olla, ettei hän kuullut mitä ensin horisin. 

Lapseni on saanut diagnoosin, jonka perusteella hän pääsee hormonihoitoon ja jossain vaiheessa saa uuden sosiaaliturvatunnuksen. Olen iloinen hänen puolestaan.

Elämä on välillä vaikeaa, mutta se ei totisesti ole tylsää. Koskaan ei voi tietää odottaako nurkan takana jotain ja mitä siitä uudesta lopulta kehkeytyy. Toinen omainen ei yhtäkkiä muista rahkavoitaikinan ohjetta vaikka on leiponut juuri niitä joulutorttuja vähintään kuusikymmentä vuotta.

Koska Suomessa vallitsevat tällaiset poikkeusolosuhteet, että sataa lunta, puhuin tuntemattoman kollegan kanssa kun revimme polkupyöriämme työpaikan edessä seisovasta telineestä. Kun näin sosiaaliseksi ryhdyin niin sanoinpa vielä muutaman sanan naapurille, joka seisoskeli pihalla polttamassa tupakkaa samalla kun hänen lapsensa rakensi lumilinnaa. 



sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Hillittyä juhlintaa

Perjantaina käväisin paikallisen kirjailijayhdistyksen pikkujouluissa. Suuren osan ajasta vei yhdistyksen vuosikokous, jossa keskusteltiin paljon rahasta, jota ei siis ole. Jäsenmaksua korotettiin viidellä eurolla. Jouduin vain varatilintarkastajaksi.

Suomessa nostettiin kirjojen lainauksesta saatavat korvaukset pohjoismaiselle tasolle, joten kirjailija sai viime vuoden lainauksista 0.25 euroa per lainaus. Tulojen kannalta järkevintä olisi kirjoittaa suosittua lastenkirjasarjaa. Kirjailijat muuten puhuvat harvinaisen usein rahasta.

Jatketaan vielä rahasta. Pikkujoulutarjoilusta piti maksaa viisi euroa, jolla sai hyvää syötävää ja 16 cl tölkkiviiniä muovimukista nautittuna. Jos pidättäytyi viinistä, tarjoilut maksoivat kolme euroa. Moni tyytyi kolmen euron tarjontaan, joten ainakaan tässä naisvaltaisessa porukassa ei "juoppo kirjailija" -myytti toteutunut. Kuulin juuri radiosta, että 8 % suomalaisista aikoo juoda pikkujouluissa itsensä kovaan humalaan. Näissä pikkujouluissa vaihdettiin kirjalahjoja, sillä niitähän kaikilla riittää.

Äidin syntymäpäivät järjestettiin eilen siskon luona. Äiti näytti pieneltä, laihalta ja eksyneeltä.  Tarjoilut hoidettiin talkootyönä, eivätkä järjestelyt lopulta rasittaneet ketään. Ruoan lisäksi olimme hankkineet siskojen kanssa kolmelletoista hengelle kahdenkymmenen hengen täytekakun ja isä oli tietysti ostanut vielä toisen kakun, joten kakku ei loppunut kesken.

Pöydässä ei ollut paljonkaan tilaa kyynärpäille tai leveille hartioille. Siskon mies sanoi, että hän on tottunut, sillä hän on matkustanut aiemmin lentokoneen turistiluokassa melkein työkseen.  Tai englanniksi se on Econymy class.

Kun porukassa on nykyään kasvissyöjiä ja vaikeaa pähkinä-allergiaa niin tuoteselosteita luettiin ahkerasti, eikä ketään jouduttu toimittamaan sairaalan ensiapuun.

perjantai 8. joulukuuta 2017

Kirjailijan naama

Kirjoittaminen sujuu parhaiten silloin kun elämä on tasaista ja mieli toiveikas. Nyt kirjoittaminen tuntuu kovin merkityksettömältä, varsinkin kun tietää ettei teksteilläni palkintoja voiteta. Ihmettelen kirjailijoita, jotka pystyvät purkamaan kriisinsä heti paperille.

Kun kuitenkin on vapaata niin minähän kirjoitan. Istun ja naputan vaikka tiedän, että saan aikaiseksi vain p-kaa.

Lukeminenkin on ollut viime päivinä hankalaa. Kahlasin läpi Jari Tervon romaanin Matriarkka. En millään meinannut pysyä kärryillä kuka oli kenenkin sukulainen (luin kirjaa lyhyinä pätkinä), varsinkin kun kirjailija hämmensi keitosta loppuun saakka. Olen kuullut, että mies suunnittelee teostensa tapahtumat tarkkaan etukäteen.

Tervon romaanien lukemisessa on sellainen ongelma, että miehen pyöreästi hymyilevä naama kiilaa lukijan ja tekstin väliin. Kirjailijan on ehkä kuitenkin hyvä pysyä hieman etäisenä lukijalleen.