Tein muutaman tunnin hommia päivystyksessä. Kotiin polkiessani muistin asian, jonka unohdin siinä tohinassa tehdä. Pyöräilin ja yritin olla ajattelematta unohdustani, joten mietin sitä koko matkan ajan.
Päivystyksessä viisi lääkäriä saneli tekstit pienessä kapeassa huoneessa, joka muistuttaa kerrostaloasunnon eteistä. Siellä ei kuitenkaan ole vaatenaulakkoa vaan pitkä pöytä tietokoneineen. Kyynärpäät kolahtelivat yhteen kun näppäilimme koneitamme. Kopperossa on jostain syystä aina aika kivaa. En oikeastaan tiedä miksi haluaisin lopettaa päivystämisen. Tai tiedä minä.
Käväisin kotimatkalla Runopiha-tapahtumassa. Kuuntelin miesrunoilijaa, joka oli pukenut ylleen vaatteen, jossa risteili erivärisiä matonkuteita, jotka oli solmittu taakse hassuksi hännäksi. Mies paasasi kovalla äänellä. Kuuntelin äänen volyymia ja katselin matonkuteita, enkä kiinnittänyt huomiota runoihin. Runonlausunta on vaikea laji: jos teet sitä täysillä olet naurettava, jos et tee täysillä, olet tylsä.
Tapasin kirjoitusystävän ja join hänen (ja hänen ystäviensä) seurassa valkoviinilasillisen. Keskustelimme kissoista ja toisista runotapahtuman osallistujista. Emme kuulleet ainuttakaan runoa. Virkistyin tapahtumasta suuresti.
Kävin ostamassa kissanruokaa ja ruisleipää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti