torstai 18. helmikuuta 2016

Näyttelijä

Näin näytelmän, jossa Heikki Kinnunen esitti ensin elävää ja sitten kuollutta näyttelijää. Kinnunen ei näyttänyt kuolleelta vaan Kinnuselta, joka makaa sohvalla silmät tiukasti suljettuina. Kinnunen lepäsi selällään lihakset äärimmilleen jännittyneinä ja yritti hengittää huomaamattomasti. Seurasin kuinka rintakehä liikkui varovasti.

Kohta hän pomppasikin ylös kumartamaan laiskasti taputtaville katsojille. Kiittäessään Kinnunen puristi vasemmassa kädessään oluttölkkiä, jonka ympärille oli sidottu lahjanaru.

Näyttämölle oli rakennettu jonkun vihoviimeisen maaseututeatterin takahuone. Näyttämön vasemmassa laidassa seisoi pätkä seinää (huone oli leikattu halki kuin nukkekoti), jossa oli ovi, johon näytelmän henkilöt jatkuvasti koputtivat ja josta he kulkivat vaikka olisi ollut paljon helpompi kiertää tuo torsoksi jäänyt seinä.

Ei se näytelmä ollut huono, mutta ilmankin olisin pärjännyt.

Kyllähän Heikki Kinnusta mielellään katselee varsinkin elävänä.

Ei kommentteja: