Siivosin eilen aamuhämärässä Kertun "vessan" ja käänsin sen oviaukon seinän puolelle. Kerttu ei tehnyt tarpeitaan mihinkään klo seitsemän ja viiden välillä. Tai en ole toistaiseksi löytänyt merkkejä siitä.
Miltä itsestäni tuntuisi jos minut suljettaisiin päiväksi asuntoon, jonka vessakin olisi lukittu? Kertulla on se mikä minulta puuttuu, seurapiirirakko.
On muotia käydä läpi kaappien sisältö ja muu kodin irtaimisto ja kysyä itseltään "Tuottaako tämä esine/vaate minulle mielihyvää?" ja heittää yhdentekevät tai epämieluisat tuotteet kierrätykseen.
Haaveilen tekeväni tuollaisen siivouksen, mutta se vaatisi muovilaatikoiden hankkimista (niihin viikataan vaatteet tietyn periaatteen mukaan) ja se olisi muutenkin vaivalloista. Elämästä pitäisi heittää ulos kaikki mikä ei tuota iloa. Mutta olisiko se itsekästä tai yleensäkään mahdollista? Houkuttelevaa se olisi.
Minulle tuottavat iloa tulppaanit lasimaljakossa, vihreä torkkupeitto, kirjat ja taulut. Iloa ei tuota pöydällä lojuva kasa kaukosäätimiä ja lukemattomia lääketieteellisiä lehtiä. Ystävät, lapset ja siskot tuottavat iloa, työ tuottaa ajoittain tyydytystä, kirjoittaminen on nautinto tai turhauttavaa (tai oikeastaan turhauttavaa on se, ettei julkaisukynnys ylity, vaikka ei sekään toisi mitään pysyvää onnen tilaa). Ihmiset ovat suurin ilon ja ärsyyntymisen lähde. Ihmiset yleensäkin herättävät eniten tunteita, hyviä ja epätoivottuja, sellaisiakin, joita ei haluaisi tuntea.
Blogin päivittäminen on toistaiseksi kivaa. Fb on alkanut enimmäkseen ärsyttää, mutta ilmankaan ei osaa olla. Kaikenlaiset somejutut vievät energiaa, jota voisi ehkä käytää johonkin tärkeämpään, kun vain tietäisi mihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti