tiistai 9. helmikuuta 2016

Vaikeinta on olla keskinkertainen

Poljin töistä lenkkiasun housunpuntit kurassa (kävin työpäivän jälkeen ystävän kanssa lenkillä). Ripsiväri ja silmien varjostukset olivat levinneet epäsäännöllisiksi epäpukeviksi kehiksi valkoripsisten silmieni ympärille. Keskustan ruokakaupan ovesta astuessani iloitsin siitä, että asun Tampereella. Tämä on sopivasti juntti kaupunki: saa kulkea kaikessa rauhassa tukka lätässä ja märkä urheiluasu yllä.

Samalla kun kura roiskui vaatteilleni ja sade levitti meikkejäni, pohdin, että on kurjaa myöntää olevani keskinkertainen. Kerroin tämän ajatuksen M:lle, joka sattui soittamaan minulle. M sanoi "Olethan sinä monessa asiassa hyvä", muttei kuitenkaan keksinyt mitään tiettyä juttua, jossa olisin erityisen ansioitunut.

Pomo on ollut poissa jo pari viikkoa, eikä mikään ole romahtanut. Kaikki hänestä muistuttava on kadonnut. Pomon huoneen ikkunalta on hävinnyt pehmonalle (hän sai sen joissain pikkujouluissa) ja pöydältä on kadonnut sininen muovimuki, josta hän ilmeisesti joi vettä.

9 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Keskinkertaisuus on kaunista ja ihmiselle luonteenomaista! En saa kiinni siitä, että miksi ihmisen pitäisi "ansioitua" jossakin asiassa. Onkohan pätemisentarve huonoa itsetuntoa? Jokainen olemme silti keskinkertaisuudessamme ainutlaatuisia, se on hienoa!

Elina Koivunen kirjoitti...

Samaa mieltä Hoo Moilasen kanssa. Keskinkertaisuus on hienoa. Kuinka suuri osa maailman ongelmista johtuukaan siitä, että jotkut haluavat epätoivoisesti päästä "keskinkertaisuuden" "yläpuolelle".

Marjatta kirjoitti...

Hm... Olen kuullut joskus minua kuvailtavan marginaali-ihmiseksi. Se on varmaan aika paljon eri asia kuin keskinkertainen. Koulussa opettajan huomautukset olivat useimmiten marginaalissa. Joskus siellä tekstin lopussakin. Minun pitää nyt vihdoin miettiä vähän enemmän tuota marginaalisuutta.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Merja, minäkin olen monessa asiassa marginaalissa mutta en silti ansioitunut suorittajatyyppi vaan omalla tavallani keskinkertainen ;)

Marjatta Mentula kirjoitti...

Tolkun ihmiset ovat parhaita, vaikka jotkut yrittävät nyt senkin määrittelyn vääntää vääräksi tarkoittamaan junttia. Kultainen keskitie jne. Suuruudenhulluus taas aiheuta paha sekä itselle että monesti ympäristöön. Paavo Lipposellakin on nyt niin suuri tavoite, koko maailmaan vaikuttaminen, että hän ei voi ikinä olla tyytyväinen.

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

Liian hyvä ei kannata olla. Muuten töissä lykätään enempi je enempi hommia tehtäväks. Samoin jos on liian kiltti.

Parempi olla "vaan" keskinkertanen. Sillon on hyvä olla. Ei tartte kuuseen kurkottaa eikä rypeä paskassa.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Höh, ristin Marjatan Merjaksi. Anteeksi!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Jos kaikki olisivat tavallisia ja keskinkertaisia, eivätkä pyrkisi eteenpäin, ei tiede tai taide edistyisi mihinkään ja olisihan maailma vähän tylsä jos me kaikki tavalliset siellä tepastelisimme tekemässä tavallisia asioita.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Todellakin! Lahjakkaita, eteenpäinpyrkiviä ihmisiä tarvitaan, jotta asiat kehittyvät!

Ehkä "nerojen" elämä ei välttämättä ole helppoa. Kukaan ei välttämättä oikein ymmärrä ja ainakin joidenkin superälykköjen sosiaaliset taidot eivät taida olla ihan parhaasta päästä. Ei voi olla erinomainen kaikessa.

Tuli mieleen Steve Jobs. (En ole omppufani, kun en tekniikasta muutenkaan mitään ymmärrä.) Isaacsonin elämäkerta hänestä oli valtavan kiinnostava. Olet kai nähnyt Jobsin Stanfordin -puheen? Huikea 15-minuuttinen! Löytyy helposti googlaamalla. (Yleisön reaktiosta päätellen kaikki Stanfordin älyköt eivät näyttäneet ymmärtävän.)