Leimaan Timeconin klo 7.25. Tänään vien polkupyörän pyöräkorjaamoon.
Ehdin sanella yhden edellispäivän kirjeen ennen kuin riennän hallintokokoukseen, jossa käsitellään uusia päivystysjärjestelyjä. Uutukaisia määräyksiä esittelevät naiset pakenevat kiihkeitä puheenvuoroja salin alaosan ovesta. Poistun paikalta hieman ennen tilaisuuden päättymistä. Juon kahvihuoneessa kupin kahvia ja valitan työn paljoutta kollegalle, joka vastavuoroisesti ruikuttaa omia töitään minulle.
Kutsun ensimmäisen potilaan klo 9.00. Kutsu suoritetaan tietokoneen näytön palkkia napsauttamalla. Terveydellisistä syistä nousen tuolistani ja menen ovelle vastaan.
Syön evääni kahvihuoneessa ja kerron kaikille, että vien tänään pyörän korjattavaksi, joten minun on lähdettävä ajoissa kotiin. Kesäpolkupyörän takakumi on puhjennut, joten ajan edelleen talvipyörälläni, jossa on nastarenkaat.
Sanelen kirjeitä ja tutkin potilaita. Luen "Ota kantaa" lappusia.
Juon kahvit klo 15. Jotta ehtisin viedä pyörän korjaamoon, olisi lähdettävä töistä viimeistään neljältä, varttia ylikin voisin vielä ehtiä.
Soitan puheluita, sanelen, uusin reseptejä, haron käsilläni "Ota kantaa" lappusia. Yhteen paperiin on "ota kantaa" tekstin perään piirretty hymiö. Kaikki eivät tiedä, että vihaan hymiöitä.
Kiukuttelen hoitajalleni, joka näyttää uupuneelta paperipinojensa keskellä.
En ehdi pyöräkorjaamoon. Painan otsani työpöytään ja itken kokeeksi tekoitkua. Kukaan ei huomaa. Huokaisen syvään, jolloin huoneeni ohi kävelevä R kysyy "Mitä huokailet?". "Sanoudun irti tästä hommasta", vastaan. R ei usko minua.
Enää ei ole kiire (klo 17). Juoruan hetken työkavereiden kanssa ja toistan erouhkaukseni, jota kukaan ei ota todesta. Poljen kotiin nastarenkailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti