sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Mökkirintaliivit

Tyhjensin pesukoneen ja levitin pyykit kuivumaan seinään pultattuun telineeseen ja suihkuverhoa varten kiinnitettyyn metalliseen häkkyrään. Koneesta nousi kolme eriparisukkaa.

Tähän vuodenaikaan tekee mieli uusia vaatteita vaikka vanhat ovat täysin käyttökelpoisia. Olen tehnyt kuten käsketään, enkä ole enää hankkinut kertakäyttömekkoja ja -toppeja. Kolmantena vuonna kiva paita alkaa tuntua jostain syystä parasta ennen päivän ylittäneeltä rytkyltä. Pian löytää taas itsensä hypistelemässä kaupan rekeissä roikkuvia leninkejä. Vaikka on kuinka vannonut, ettei osta, niin ostaa kuitenkin. Vaatteita on jo ennestään niin paljon, etten tarvitsisi ainuttakaan ryysyä vaikka sattuisin elämään satakymmenenvuotiaaksi.

Lapsena sain harvoin uusia vaatteita ja nekin hankittiin sellaisella kasvuvaralla, että kompaselin takkien helmoihin. Äiti osti minulle talvitakin keskikesän alennusmyynnistä. Mummo ompeli mekkojen helmaan vekkejä, jotka purettiin myöhemmin kun vaate jäi liian lyhyeksi. Arvelen, että lapsuuden kehno vaatetilanne on saanut minut kaipaamaan kauniita vaatteita.

Käyn vaatekaupoissa ihan huviksenikin. Vaatteita on niin kiva katsella. Lähden mielelläni toisten vaateostosseuraksi. Tämä pahe ei kulje suvussa: äitini ja molemmat siskoni inhoavat vaatteiden hankkimista. Minäkin olen noin periaatteessa ekologinen kuluttaja, mutta ikävä kyllä vain periaatteessa.

Mökillä kävelin viisi numeroa liian isoissa muovisandaaleissa, jotka M:n ex-mies oli löytänyt tien pientareelta. Koska sandaalit olivat liian isot, puin jalkoihini villasukat. Mökillä käytetään mökkirintaliivejä ja mökkihousuja ja uidaan aina ilman uimapukua, vaikka naapurimökki olisi kuinka lähellä. Mökkinaapurin kuuluu leikkiä, ettei näe mitään.

Ei kommentteja: