En tiedä kokevatko toiset esikoiskirjailijat samoin kuin minä. Tuskin, sillä he ovat nuoria tulevaisuuden lupauksia ja oikeita taiteilijoita. Minusta on tullut itsekeskeinen tai voihan olla, että olen aina ollut sitä. Kirja on osa minua: jos et pidä kirjastani, et tykkää minustakaan.
Toisaalta on kivoja kirjailijoita, jotka kirjoittavat paskoja kirjoja ja pahanhajuisia tyyppejä, joiden romaanit ovat kauniita kuin kesäpäivät.
Minä saan sanoa, että kirja on heppoista viihdettä, mutta kenenkään muun ei pidä moista väittää, sillä onhan se kirjoitettu sydänverellä, kahvilla, kirjaston kahvilan voipullilla ja suklaalla. Junassa, kirjastossa, kahviloissa, busseissa, kirjoituskursseilla, yksin ja porukassa. Olen kirjoittanut sitä ainakin viiden vuoden ajan, välillä enemmän välillä vähemmän ahkerasti. Yleensä vähemmän.
Olen lähetellyt tekijänkappaleita kirjoitusopettajilleni ja muutamalle muulle. Lauantaina postitin neljä ja tänään kaksi. Lauantaina lähettämiini paketteihin laitoin kortit ja ostin postista kirjoja varten sievät pahvilaatikot. Tänään en löytänyt enää yhtään korttia ja teippasin kirjat epämuotoisiin paketteihin, jotka askartelin työpaikan kirjekuorista. Yritin sutata sairaalan nimen piiloon, ettei joku luule, että sairaala lähettää putkia ulostenäytteitä varten.
Olen saanut palautetta lähinnä sukulaisilta ja läheisiltä ystäviltä, jotka ovat tuntuneet vilpittömän hämmästyneiltä: tämähän on hyvä (tarkoittaa odotin jotain kamalaa).
Esiinnyn kirjamessujen viimeisenä päivänä kirjakahvilassa. "Suositun blogistin esikoisromaani". Mikä suosittu blogi tämä lopulta on, joillakin blogeilla on tuhansia lukijoita. Minulle tulee epämääräinen paha aavistus, etten olisi tässä ilman blogia.
Maapallo ei ilmeisesti pyöri romaanini ympäri. Minä kierrän toistaiseksi pienen pientä kehää, jonka sisälle mahtuu vain tuo kirja. Haluaisin, että kirjaa myytäisiin, etteivät kustantamossa pettyisi minuun kun ovat olleet niin ystävällisiä ja kun pääsin kustantamon juhliinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti