perjantai 7. lokakuuta 2016

Musa mahtuu nyrkkiin

Hukka-asioiden pohtiminen oli lopulta varsin hedelmällistä. Mietimme muun muassa kuuluuko aikuisia ihmisiä paapoa (muistutella rtg-tutkimuksista, laboratoriokäynneistä ja vastaanottoajoista) vai olisiko heillä itsellään osavastuu hoidostaan. Olen jo vuosia toivonut, että kaikille menisi automaattisesti käyntiajoista muistuttava tekstiviesti, mutta työnantajallani ei ole vielä valmiutta niin edistykselliseen tekniikkaan. Ilman muistutuksia 40% ajoista jäisi käyttämättä.

Varalan urheiluopiston entinen rehtori veti meille Pispala-kävelyn. Pispalan nimi on tullut Turun (!) piispasta, joka yöpyi käynneillään siellä. Piispalasta putosi jostain syystä toinen i-kirjain pois.

Tampereen ja Pispalan rajalla kulki aikoinaan kolme metriä korkea kiviaita nimeltään Pulteri. Pispala ei halunnut liittyä Tampereen kaupunkiin, mutta niin huonosti sille lopulta kävi. Pispalan yllä näkyy rautainen Haulitorni. Lauri Viita on kuulemma sanonut, että on turha mennä Pariisiin katsomaan Eiffel-tornia tai Kiinaan muuria kun Pispalassa on Pulteri ja Haulitorni.

Pispalassa on voinut hyppiä hyppyrimäestä. Ensimmäiset kisat voitti norjalainen, jonka nimen olen unohtanut. Hypyn pituus oli huimat 17 metriä! Kun lähtölavaa myöhemmin korotettiin hypättiin mäestä peräti 46 metrin pituinen suksiloikka.

Kivi, joka mahtuu nyrkkiin on nimeltään musa. Heikki Salo ja Sirkku Peltola asuvat Lauri Viidan synnyinkodissa. Näsijärven pinta on 18 metriä korkeammalla kuin Pyhäjärven. Muutamia tärkeitä faktoja mainitakseni.

Vetreä 75-vuotias oppaamme sanoi kierroksen lopuksi "Tytöt kävelkää joka päivä 20 minuuttia".

Ei kommentteja: