lauantai 11. helmikuuta 2017

Nimi ei ole enne

Eräs työkaveri totesi aikoinaan "Miksi savolaiset vanhemmat ovat antaneet lapselleen noin hienon nimen?" Kysyin vanhemmiltani mistä he olivat nimeni keksineet. Heidiä ehdotti kuulemma isän työkaverin vaimo. Pirjojen, Merjojen, Marjojen ja Leenojen joukkoon pääsi siis yksi Heidikin. Eikä luokallani ollut muita Heidejä.

Televisiossa näytettiin niihin aikoihin Pikku Heidi- elokuvia. Heidiä näyttelevän Shirley Templen päässä killuivat kadehdittavat korkkiruuvikiharat ja hänen huulillaan loisti reipas kestohymy. Yritin olla yhtä reipas, mutta en onnistunut.

Olen ollut tyytyväinen nimeeni, enkä ole osannut haaveilla muusta.

Kun mietimme nimiä omille lapsillemme, niin halusimme heille sellaisten henkilöiden nimet, joita pidimme sympaattisina. Ei perintönimiä. Isäni sai täsmälleen saman nimen kuin hänen isänsä. Köyhillä savolaisilla ei ollut varaa edes uuteen nimeen.

Nimestä tunnistaa yleensä ihmisen sukupuolen. Miksiköhän Onni on miehen nimi, mutta Lahja naisen? Aina nimellä ei ole sukupuolta. Pieni tyttö luokallani oli nimeltään Rauni ja saman nimen on saanut edesmennyt karismaattinen elokuvaohjaaja Rauni Mollberg.

Lapseni on vaihtanut etunimensä. Voihan se olla, että oma nimi muuttuu hiljalleen vieraaksi tai onhan se voinut aina olla sitä. Tai ehkä se oli oikea nimi lapselle, mutta ei tälle aikuiselle lapselle. Nimi ei aina ole enne.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tunsitko minkäänlaista loukkaantumisen värettä kun lapsesi vaihtoi nimen jonka te vanhemmat olitte hänelle valinneet? Omalla luokallani oli Heidi, ja todellakin se nimi oli se kaikkein hienoin, ja ehkä häntä vähän kadehdimme siitä. Täällä missä nykyään asun on María Jesús -nimisiä ihmisiä, ja voivat olla miehiä tai naisia. Ei kumminkaan ole enää kovin yleinen nimiyhdistelmä - erikseen kylläkin on María-tyttöjä (todella paljon) ja Jesús-poikia (aika harvoja). On muitakin oikeastaan outoja mutta niin tavallisia täällä: Dolores ("tuskat"), Concepción ("sikiäminen"), Soledad ("yksinäisyys")...

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Aika mahtavia nuo espanjalaiset nimet. Kuka uskaltaa antaa lapselleen nimen yksinäisyys? Ja vastauksena kysymykseen, tunteet ovat moninaiset.