Ämmäjarru

Jussi Chydenius haastattelee taiteilijaperheiden jäseniä radio-ohjemassa Sukuvika (löytyy Areenasta).

Pirkko ja Elsa Saisio kertovat ohjemassa miten boheemia heidä perhe-elämänsä oli. Oma lapsuuteni on ollut porvarillinen, enkä ole silloin tuntenut ainuttakaan taitelijaa, mutta lapseni ovat eläneet huithapeliperheessä, ränsistyneessä hometalossa, jonka pihamaalla tallusteli kanoja. Aikoinaan milloin mikäkin lasku jäi maksamatta. Puhelin suljettiin usempaan otteeseen. Yhtenä aamuna löysin taidemaalarin keittiön pöydän alta. Tämä boheemius tai holtittomuus oli lähtöisin ex-miehestäni, sillä olen turvallisuushakuinen. Ämmäjarru, kuten eräs kaverini suutuspäissään vaimoaan nimitti.

Sisarukset Tiina ja Sinikka Nopola ovat kirjoittaneet monta lastenkirjaa yhdessä. Sinikka Nopola sanoi ohjelmassa, ettei häntä ole koskaan aiemmin kutsuttu taiteilijaksi. Kuka sitten on taiteilija? Onko vaikeaselkoinen runoilija taitelijampi kuin vaikkapa lastenkirjailija (Sinikka Nopola on kirjoittanut muutakin kuin lastenkirjallisuutta)?

En ole taitelija ja pelkään taiteilijoita (tosin nykyään vähemmän kuin ennen), mutta haluaisin ehkä olla oikeampi kirjailija.  Noloa, vähän kuin pikkutyttö, joka haaveilee prinsessan ammatista.

Voi tietysti miettiä, miksi pitää olla yhtään mitään. Olen kuullut väitettävän, ettei onnellinen ihminen kirjoita, mutta kirjoittava ihminenkin voi olla onnellinen. En tietenkään muista mistä tämä on viisastelu on peräisin. Joku hyväksytyksi tulemisen tarve on ainakin osittain taustalla, sillä voisihan sitä kirjoittaa ihan vain itselleen.

Pitäisi tehdä hatara kooste tästä vuodesta, jotta sen voisi heittää pois kuin biojätepussin vaikka tämähän on vain yksi päivä muiden joukossa. Kuubassa vanha vuosi valutettiin hanasta muoviämpäriin ja kaadettiin pihamaalle. 

Lenkillä ajateltua

Kävin tänä aamuna lenkillä vaikka vuosi vetelee viimeisiään ja lupauksetkin ovat tekemättä. Olen ylpeä itsestäni.

Kun potilailta kysyy liikunnasta, he saattavat vastata, että on pakko käydä lenkillä kahdesti päivässä kun koiraa täytyy ulkoiluttaa. Tästä syystä huvittaa nähdä koiranomistajia seisoskelemassa puistoissa talutushihna kädessä samalla kun Musti haistelee lumeen muodostuneita keltaisia kusilänttejä.

Ensi vuonna saa ostaa lähikaupasta limsalla laimennettua Koskenkorvaa. Olisin toivonut uudistusta, jossa ravintoloissa lopetettaisiin viinin mittaaminen mitta-astialla. Suomessa määrätään että, "Alkoholijuomien määrän mittaamiseen on käytettävä mittauslaitelain mukaisia varmennettuja mittauslaitteita. Alkoholijuomamittarit (viina-, viini-, olut-, siideri- ja lonkeromittarit) on tarkastettava eli vaattava joka kolmas vuosi ja aina kun sinetit on murrettu tai mittarin tarkkuutta epäillään." Ymmärrän, että drinkkejä valmistaessa saatetaan tarvita noita mittoja, mutta miksei viiniä voi yksinkertaisesti kaataa suoraan lasiin?

Festareilla ei enää ole kaljan juojille omia aitauksia, joka on tietysti suuri huononnus. Aitaukseen on ollut kiva paeta silloin kun esiintyjä ei kiinnosta. Nyt mietitte, että käykö tuo tyyppi oikeasti festareilla, mutta kävin viime kesänä Porissa ja viisitoista vuotta sitten Ruisrokissa.

Apuraha

"Ota luuttu käteen" vastasi erään keski-ikäisen naisen äiti, kun tämä lapsena valitti ettei ole mitään tekemistä. Varsinainen ilopilleri äidiksi.  Nykyään lapselle voi antaa jonkun räiskimispelin ja tehdä omia juttuja sillä aikaa kun lapsi räjäyttelee vihollisia.

Sisäinen "Ota luuttu käteen"-ankeuttajani käski minun tarttua imuriin. Kerttu piiloutui vaanivan vaaran vuoksi ensin sohvan ja sitten sängyn alle. Oma vikansa kun pudottelee karvojaan joka puolelle. Miksei jalosteta kissarotua, joka siivoaisi itse jälkensä ja samallahan siinä menisivät meikäläisenkin sotkut.

Jomman kumman iltalehden toimittaja oli haastatellut runoilija Arja Tiaista. Jutussa mainitaan asuntoon pinttynyt tupakan haju, imuroimattomat lattiat ja kaaoksen keskellä häärivä nahka-asuinen runoilija. Kaikki osaavat siivota, mutta kuinka moni osaa kirjoittaa runoja?

Haastattelussa Tiainen suunnittelee ensimmäisen kännykän hankkimista ja heittää hakevansa luuria varten apurahaa. Kommenteissa suivaantuneet lukijat valittavat, etteivät hekään ole saaneet valtiolta rahaa kännykän ostoa varten.

Tuntematon Ruben Östlund

Lääketieteen opiskelija sanoi, että "Lääketiede on suolani ja sokerini".  Minulle se on ruisleipä ja margariini. Nuori mies kyselee kysymyksiä, joihin en osaa vastata. 

Töistä kotiin polkiessa vastaan on muutamana päivänä kävellyt mies, joka heiluttelee käsiään ja marmattaa jotakin.  Olen ymmärtävinäni, että pyöräilyni jostain syystä ärsyttää häntä vaikka ajan pyörätietä. Pyöräilijöiden kaista on erotettu jalkakäytävästä viivalla, joka peittyy lumen, jään ja hiekoitussoran alle.

Eilen ryntäsin suoraan töistä katsomaan Ruben Östlundin elokuvaa The Square. Elokuvateatteri Niagara oli lähes täysi, sillä elokuvaa esitettiin viimeistä kertaa. Pari viikkoa sitten katsojia oli ollut vain muutama.

Elokuva kertoo trendikkäästä nykytaiteen museon kuraattorista,  kummallisesta taidemaailmasta, ihmisten välinpitämättömyydestä, sosiaalisesta mediasta, köyhyydestä, eriarvoisuudesta ja ennakkoluuloista. Pidin elokuvan outoudesta ja kummallisesta huumorista.  Nautin siitä, että elokuvassa tapahtui asioita, joita ei selitetty mitenkään.

Miksei kukaan ole aiemmin kertonut minulle Ruben Östlundista?

Sukujoulu 2

Isä sanoi, että hän pitää kättä käsijarrulla kun äiti ajaa. Isä taas ohittelee ja kaahailee niin että pelottaa. Ajokortti on molemmille myönnetty viideksi vuodeksi.

Vanhempieni olohuoneessa seisoi kaunis joulukuusi. Äiti oli poistanut viime hetkellä kuusesta yhden valosarjan, sillä puu näytti liian pramealta.

Isän mielestä jouluksi pitää leipoa lusikkaleipiä, jotka ovat työläitä valmistaa. Vieläkään joulutortut eivät olleet tehty lusmusti valmistaikinasta.

Kaappien kätköistä ilmaantui jatkuvasti uusia suklaarasioita tyhjien tilalle.

Isä suunnittelee tekevänsä taloon jonkinlaisen lasisen lisähuoneen. Olen luullut, että hän on unohtanut aikeen, mutta ei. Isä piirteli käsillään ilmaan huoneen rajoja. Nyt on olemassa riski, että suunnitelma toteutuu, sillä mökille on jo tehty lasiseinäinen terassi. Kai sellaisen huoneen rakentamiseen tarvitaan lupa.

Sukujoulu

Matkustin eilen junalla joulunviettoon. Matkalla ei ollut tekemisen puutetta, sillä nypin sukkahousuista kissankarvoja ja kuuntelin Seitsämää veljestä äänikirjana. Nukahdin, mutta ehdin kuitenkin nyppiä suurimman osan karvoista. Seitsemän veljestä jäi kesken.

Joulupöydässä oli riittävästi kaikenlaista vaikka isä ja äiti unohtivat valmistaa lammaspadan. Sisko perheineen tuli syömään ja muodostui pientä sanaharkkaa siitä onko fustra-harrastus liian kallis ja tarpeeton minulle. Aion lopettaa ohjatut tunnit kunhan opin ohjaamaan itseäni.

Katsoimme mielenkiintoisen dokumentin pingviineistä ja menimme nukkumaan yhdeksältä.

Aamulla keskustelin isän ja äidin kanssa leppoisasti hautausvaihtoehdoista ja eutanasiasta.

Vanhempani tekevät nykyään kotityöt yhdessä. Kun soitan heille, saattaa äiti sanoa "Leivomme juuri pullaa". Äidin puhelimen hälytysääni tärisyttää koko taloa.

Lammaspata laitettiin uuniin aamuyhdeksältä ja toinen sisko perheineen tuli syömään puolilta päivin. Nyt istun jo junassa matkalla kotiin.

Joulun valinnat

Ostin Kertulle muovisen härpäkkeen, jonka sisällä pyörii musta pallo. Olen nähnyt videoita, joissa kissat läpsivät palloa innokkaasti. Kerttu ei ole kuin vilkaissut lelua ja tylsäksi havainnut, minä sen sijaan olen lyönyt siihen varpaani jo kolmesti.

Kärsin melankoliasta, itkeskelen joululauluja kuunnellessani. Tämä on ehkä kuitenkin masennuksen kevytversio, vähän kuin rasvaton jugurtti tai kevytlevite.

Kävin hallissa kahvilla, katselin Nygrenin kalakaupan jonoja ja hampaitaan kirskuttelevia asiakkaita. Ruokaostokset tein Lidlissä, jossa oli todella hiljaista, sillä joulun aikaan suomalainen suuntaa perinteisempiin kohteisiin.

Valmisin lohta ja kanttarellirisottoa. Toinen lapseni (se joka ei ole kalalle allerginen) puolisoineen (pähkinäallergia) kävi kylässä ja oli oikein mukavaa ja kiireetöntä. Pariksi seuraavaksi päiväksi heillä onkin minuuttiaikataulu.

Sain lahjaksi joulupipareita, jotka vieraani olivat itse leiponeet. FB-kaverini oli kysynyt äidiltään mitä tämä haluaa joululahjaksi. Äiti oli vastannut "Suuvettä". Päivityksessä äiti poseerasi hervottoman kokoisen muovisen suuvesipullon kanssa. Mitä itse haluaisi jos joku kysyisi? Järjestelmäkameran, aamutakin, rakkaussuhteen ja maailmanrauhan.  

Joulu on juhla, jossa ollaan vaikeiden perimmäisten valintojen edessä. Kuka on tärkein? Kenen luokse mennään ja milloin? Kuka kutsutaan? Kenen seurassa vietetään jouluaatto? Aikoinaan sitä valintaa teki itse, joka paikkaan piti ehtiä ja joku joskus ehkä loukkaantuikin. Nyt tyytyy siihen mitä muut päättävät.

Kansa

Jokainenhan tietää mitä on populismi, mutta miten se sitten määritellään? Päätietolähteemme Wikipedia onneksi auttaa: jokainen uskonkappale tai liike, joka perustuu seuraavalle pääpremissille: "Hyve asuu yksinkertaisissa, tavallisissa ihmisissä, joita kansasta on valtaosa, ja heidän kollektiivisissa traditioissaan" (Peter Wiles).

Ihanteina ovat koti, uskonto, isänmaa, harmaasuolattu joulukinkku ja aito avioliitto.

Kun luen tekstiä jossa mainitaan kansa, eliitti tai valtamedia, niin koen vastenmielisyyttä, jonka alkuperää en tiedä. En usko, että on olemassa jotain puhtoista, yksimielistä kansaa. Sitä paitsi jos joku tämän ihmeellisen kansan edustaja alkaa edustaa kansaa ja hänestä tulee kansanedustaja hän siirtyy automaattisesti eliittiin. "Oikea kansan" edustajat asuvat savutorpissa etelä-suomen kasvukeskusten ulkopuolella.

Vaikka koen itseni suomalaiseksi, minulla saattaa olla enemmän yhteistä ruotsalaisen lääkärikollegan kuin pohjoisen poroisännän kanssa. Lähinnä kansan ideaalia olen varmaankin kun otan savolaisen maalaisidenteettini esille. Se ei ole kovinkaan syvällä ja on helposti kaivettavissa esiin. Vaikka savolaiset kutsuvat itseään piällysmiehiksi, minun savolainen identiteettini on vähän anteeksipyytelevä ja kumara.

Ihminen on valmis uskomaan mitä kummallisimpia väitteitä, jos ne tulevat taholta, johon sattuu luottamaan. Vastapuolen sanoja ei uskota vaikka niitä kuinka todisteltaisiin.

Luin Aamulehdestä, että lehteen on perustettu ryhmä, joka tarkastaa presidenttiehdokkaiden väitteet vähintään kahdesta lähteestä. Lehti on nyt oikealla asialla. 

Virheasento

Kokeilin fustra personal trainerin tuntia. Olen käynyt samaisen naisen jumpassa työväenopistolla ja tällaisen näytetunnin sai edulliseen hintaan, vähän samaan tapaan kuin huumediilerit antavat ensin alennusta (näin olen kuullut väitettävän).  Personal trainerin analyysin mukaan lonkkani ovat jotenkin väärässä asennossa joten olen vaarassa kaatua selälleni. Sen estämiseksi olen oppinut kallistamaan ylävartaltaloani eteenpäin.

Kun ohjaaja aseteli minut ryhdikkääseen asentoon, en uskaltanut hengittää, sillä pelkäsin vääntyväni samalla hetkellä johonkin epätoivottuun suuntaan. Olin yhtä rento kuin joulustressistä kärsivä asiakas tavaratalon kassajonossa.

Olen sitoutunut kymmeneen käyntikertaan. Jos minua ei siinä ajassa saada luotisuoraksi jatkan vinoa elämääni.

Pitäisi juosta, hiihtää, nostella puntteja, joogata, pilatestella, luistella, zumbata, taivutella, lankuttaa, ihan mitä muuta tahansa kuin istua tässä sohvalla läppäri sylissä.

Väärinkäsitys

Joitakin kuukausia sitten ystäväni M kysyi lähtisinkö itsenäisyyspäivän konserttiin. Sinne ei enää tahtonut saada lippuja, sillä konsertin johti tamperelaisten lempipoika Santtu-Matias Rouvali. Ilahduin kun huomasin, että lippuja sai työpaikkani vapaa-ajan järjestöstä ja ostin piletit.

Sovimme M:n kanssa, että tapaamme kaksikymmentä minuuttia ennen konsertin alkua Tampere-talon aulassa, jotta ehdimme siemaista kuohuviinit. Katsoin ulko-ovelle ja näin M:n astelevan sisälle miehensä K:n kanssa. K:lla oli yllään tumma puku ja juhlaan sopiva sininen solmio. Minulla oli kaksi lippua. En vieläkään tajua mikä tässä meni pieleen. Miksi en kysynyt lähteekö K? Miksi, miksi?  K luopui herrasmiesmäisesti konsertista. Opin taas, että asioita ei kannata olettaa vaan on otettava niistä selvää.

(Selitykseksi vielä: K on näyttelijä ja usein töissä silloin kun muut juhlivat.)

Joimme töissä aamuiset joulukahvit ja lauloimme joululauluja. Kun olin tehnyt päivän työt menin kahvihuoneeseen ja sanoin sosiaalityöntekijällemme, että haluaisin laulaa "Tulkoon joulu" kun laulun sanojakin lojui pöydällä (H on muuten savolainen kuten minäkin). "Lauletaan", H sanoi ja mehän lauloimme. Päälle joikasimme vielä  "Arkihuolesi kaikki heitä" ja "Hoosianna".  Minäkin pakana sain Jeesuksesta laulamisesta kyyneleet silmiini.

Inhoan muuten elokuvia, kirjoja, näytelmiä, televisiosarjoja ja muitakin ihmisten huviksi tehtyjä juttuja, joiden tarina perustuu väärinkäsitykseen.

Kevyttä lukemista

Palautin kirjastolle pari CD-levyä ja samalla katselin ympärilleni. Jos vaikka löytyisi jotain todella kiinnostavaa luettavaa. Mikään ei enää riitä, sillä vaikka luen kuinka tasokasta teosta arvelen voivani löytää jonkun vielä paremman. Tämä johtaa siihen, etten oikein jaksaisi keskittyä kirjaan, joka minulla on kesken vaan himoitsen jo uutta. Luen kirja-arvosteluja ja tilaan kirjoja, jotka jostain syystä tulevat aina pirullisesti peräkkäisinä päivinä.

Kadehdin kirjastovirkailijoita, jotka saavat asetella kirjoja esille erilaisten taulujen alle kuten "Kannattaa lukea", "Uutuuskirjoja", "Kevyttä lukemista" ja nyt "Lue jouluna". Luulisi olevan kivaa hommaa.

Ihmettelen vaan miksi oma kirjani ei koskaan esiinny noissa asetelmissa. Tunnen jatkuvaa kiusausta siirtää opukseni esille edes siihen "Kevyttä lukemista"-hyllyyn. Monen mielestä kevyt kirjallisuus voi olla erityisen raskasta luettavaa.

Eilisessä lukupiirissä juteltiin Tervon Matriarkasta, johon emäntämme on ihan hurahtanut. Kuuntelin Areenasta Tervon haastattelua, jossa hän sanoi, että romaanin kirjoittaminen on rakentamista. Nytkin minun pitäisi olla rakentamassa romaania. Pakoilen kuitenkin viimeiseen asti tuota vaatimatonta Word-tiedostoa, josta vain minä tiedän.

Tervon Matriarkka julkaistiin samoihin aikoihin kuin meikäläisen ensimmäinen tekele. Kirjani mainos ei koristanut Hesarin etusivua, eikä sitä ole itseasiassa mainostettu yhdessäkään sanoma-tai aikakausilehdessä. Olen aloittelija eikä kukaan tunne minua. Siihen nähden kirjalla on mennyt melko hyvin.

Ilman hymiöitä

Luin Hesarista, että hymiöiden viljeleminen on tyypillistä sopuisille ja ystävällisille ihmisille. Asia on oikein tutkittu ja julkaistu tieteellisessä julkaisussa, joten se on totta.  Kirjoitetusta viestistä puuttuvat ilmeet ja kun nykyisin kirjoitetaan niin paljon ja samalla lyhyesti, tulee yhteydenotoista helposti tylyjä ilman hymynaamoja. Myötätunnon osoittaminen on nykyään vaikeaa ilman sydäntä. Minäkin olen lähettänyt sydämen!

Käväisin Tampereen vanhassa kirkossa, joka sijaitsee Keskustorilla. Olen kerran aiemmin varovasti kurkistanut rakennukseen. Kirkossa järjestettiin joululaulukonsertti Naisten pankin hyväksi. Löysin repustani ruttuisen paperisen lautasliinan, jota puristin koko konsertin ajan kädessäni itkun varalta. Onneksi esityksissä oli sopiva ripaus amatöörimäisyyttä, eikä itku tullutkaan vasta kuin ihan lopussa kun laulettiin yhdessä "Enkeli taivaan". Joululaulujen kuunteleminen onnistuu kuivin silmin, mutta heti kun pitää laulaa itse, alkaa itkettää. Aivot osallistuva laulun tuottamiseen eri tavalla kuuntelemiseen.

Jouduin johonkin juttuun täyttämään uskontokuntani. En kuulu kirkkoon, mutta en ole myöskään ateisti, sillä se pitää sisällään jonkinlaisen aktiivisen uskontojen vastustamisen. Uskonnoton olisi minusta parempi termi.

Olen lavastanut joulun kotiini. Sisään tullessa pitää napsauttaa neljät jouluvalot päälle. Joulukukkia on kolme: amaryllis, joulutähti ja hyasintti.

Helvi

Tänäkin jouluna järjestetään kampanja, jossa lähetetään joulukukkia yksinäisille vanhuksille (kukkakauppojen luettelo löytyy netistä). Ostin Helville, 84 v, amarylliksen ja kirjoitin valmiiseen korttiin joulutervehdyksen. Tippa silmässä kuvittelin Helviä yksiössään avaamassa kyhmyisillä sormillaan kukkapakettia. Taustalla soi tietysti "Varpunen jouluaamuna".

Helville ostin punaisen amarylliksen ja itselleni seitsemän euroa kalliimman valkoisen kukan. Myyjä lohdutti minua väittämällä, että huonosti näkevä vanhus erottaa helpommin punaisen kukan.

Yksittäiselle ihmiselle lahjoittaminen tuo jostain syystä enemmän mielihyvää kuin nimettömälle epämäämäiselle ihmismassalle antaminen. Tästä syystä minulla on kummilapsi Ugandassa. Kummilapsi tuottaa ikävä kyllä huonoa omatuntoa: Maksu menee tililtäni automaattisesti kuukausittain, mutta ainuttakaan kirjettä en ole lapsirukalle kirjoittanut. Siellä se poika odottaa turhaan joulutervehdystäni.

Oman mummoni nimi oli myös Helvi. Hän kirjoitti minulle säännöllisesti. Helvi kuoli vuosia sitten. Täytyy tunnustaa, että kirjekuoreen lisätty seteli kiinnosti minua enemmän kuin Helvin kirjeet.

Lääkäri lääkäri

Ensimmäiset joulukortit tipahtivat postiluukusta. Joulukortit satavat eteisen lattialle joka vuosi yhtä yllättäen kuin liikenteen sekoittava ensilumi maanteille. Itse en ole lähettänyt ainuttakaan. Aion korvata universumiin aiheuttamani epätasapainon laittamalla rahaa johonkin sopivaan avustuskohteeseen. Rahan antaminen on vähän liiankin helppoa, mutta siitä tulee silti hyvä mieli.

Potilailta oppii kaikenlaisia asioita. Jos ostaa pölynimurin, joka pitää pientä ääntä ja jolla on matala energialuokka niin se ei ime hiekoituskiviä, joita kenkäni kantavat eteiseeni. Sama koskee kuulemma muitakin kodinkoneita, minkä energialuokassa voittaa sen tehossa menettää. Espanjasta voi tilata suoraan ja edullisesti Serranon kinkkua. Molemmat asiat opin samana päivänä.

Lääkäriliitto tarjoaa lääkäreille mahdollisuuden kääntyä sairauksineen luottamuslääkärin puoleen. Liitto maksaa kolme lääkärikäyntiä. Lääkärin saattaa olla vaikea mennä lääkäriin, joten palvelusta voi olla apua (en tiedä paljonko sitä käytetään). Minusta tuntuu, että lääkäri, joka haluaa oikein erityisesti hoitaa toisia lääkäreitä, on lääkäri lääkäri. Siis erityisen voimakkaasti lääkäri.

Poikkeusolosuhteet

Kehityskeskustelussa kävi ilmi, että minulle kertyy viikottain kolme ylityötuntia (teen kolmipäiväistä työviikkoa). Ennen keskustelua piti laatia kolme kehitystavoitetta. Seuraavan vuoden tavoitteet voisivat olla 1. Lähde ajoissa töistä kotiin. 2. Lähde ajoissa töistä kotiin. 3. Lähde ajoissa töistä kotiin.

Sanoin miespotilaalle "Riisu alasti" kun piti sanoa "Riisu alusvaatteisillesi". Korjasin kyllä sanomaani nopeasti, joten saattaa olla, ettei hän kuullut mitä ensin horisin. 

Lapseni on saanut diagnoosin, jonka perusteella hän pääsee hormonihoitoon ja jossain vaiheessa saa uuden sosiaaliturvatunnuksen. Olen iloinen hänen puolestaan.

Elämä on välillä vaikeaa, mutta se ei totisesti ole tylsää. Koskaan ei voi tietää odottaako nurkan takana jotain ja mitä siitä uudesta lopulta kehkeytyy. Toinen omainen ei yhtäkkiä muista rahkavoitaikinan ohjetta vaikka on leiponut juuri niitä joulutorttuja vähintään kuusikymmentä vuotta.

Koska Suomessa vallitsevat tällaiset poikkeusolosuhteet, että sataa lunta, puhuin tuntemattoman kollegan kanssa kun revimme polkupyöriämme työpaikan edessä seisovasta telineestä. Kun näin sosiaaliseksi ryhdyin niin sanoinpa vielä muutaman sanan naapurille, joka seisoskeli pihalla polttamassa tupakkaa samalla kun hänen lapsensa rakensi lumilinnaa. 

Hillittyä juhlintaa

Perjantaina käväisin paikallisen kirjailijayhdistyksen pikkujouluissa. Suuren osan ajasta vei yhdistyksen vuosikokous, jossa keskusteltiin paljon rahasta, jota ei siis ole. Jäsenmaksua korotettiin viidellä eurolla. Jouduin vain varatilintarkastajaksi.

Suomessa nostettiin kirjojen lainauksesta saatavat korvaukset pohjoismaiselle tasolle, joten kirjailija sai viime vuoden lainauksista 0.25 euroa per lainaus. Tulojen kannalta järkevintä olisi kirjoittaa suosittua lastenkirjasarjaa. Kirjailijat muuten puhuvat harvinaisen usein rahasta.

Jatketaan vielä rahasta. Pikkujoulutarjoilusta piti maksaa viisi euroa, jolla sai hyvää syötävää ja 16 cl tölkkiviiniä muovimukista nautittuna. Jos pidättäytyi viinistä, tarjoilut maksoivat kolme euroa. Moni tyytyi kolmen euron tarjontaan, joten ainakaan tässä naisvaltaisessa porukassa ei "juoppo kirjailija" -myytti toteutunut. Kuulin juuri radiosta, että 8 % suomalaisista aikoo juoda pikkujouluissa itsensä kovaan humalaan. Näissä pikkujouluissa vaihdettiin kirjalahjoja, sillä niitähän kaikilla riittää.

Äidin syntymäpäivät järjestettiin eilen siskon luona. Äiti näytti pieneltä, laihalta ja eksyneeltä.  Tarjoilut hoidettiin talkootyönä, eivätkä järjestelyt lopulta rasittaneet ketään. Ruoan lisäksi olimme hankkineet siskojen kanssa kolmelletoista hengelle kahdenkymmenen hengen täytekakun ja isä oli tietysti ostanut vielä toisen kakun, joten kakku ei loppunut kesken.

Pöydässä ei ollut paljonkaan tilaa kyynärpäille tai leveille hartioille. Siskon mies sanoi, että hän on tottunut, sillä hän on matkustanut aiemmin lentokoneen turistiluokassa melkein työkseen.  Tai englanniksi se on Econymy class.

Kun porukassa on nykyään kasvissyöjiä ja vaikeaa pähkinä-allergiaa niin tuoteselosteita luettiin ahkerasti, eikä ketään jouduttu toimittamaan sairaalan ensiapuun.

Kirjailijan naama

Kirjoittaminen sujuu parhaiten silloin kun elämä on tasaista ja mieli toiveikas. Nyt kirjoittaminen tuntuu kovin merkityksettömältä, varsinkin kun tietää ettei teksteilläni palkintoja voiteta. Ihmettelen kirjailijoita, jotka pystyvät purkamaan kriisinsä heti paperille.

Kun kuitenkin on vapaata niin minähän kirjoitan. Istun ja naputan vaikka tiedän, että saan aikaiseksi vain p-kaa.

Lukeminenkin on ollut viime päivinä hankalaa. Kahlasin läpi Jari Tervon romaanin Matriarkka. En millään meinannut pysyä kärryillä kuka oli kenenkin sukulainen (luin kirjaa lyhyinä pätkinä), varsinkin kun kirjailija hämmensi keitosta loppuun saakka. Olen kuullut, että mies suunnittelee teostensa tapahtumat tarkkaan etukäteen.

Tervon romaanien lukemisessa on sellainen ongelma, että miehen pyöreästi hymyilevä naama kiilaa lukijan ja tekstin väliin. Kirjailijan on ehkä kuitenkin hyvä pysyä hieman etäisenä lukijalleen.

Kahvit juotuani pesin vessan

Heräsin aikaisin aamulla jyrsimään kahvinpapuja kovaäänisellä myllyllä. Koko rappukäytävän väki kiittää minua. Kahvit juotuani pesin vessan. Kuuntelin radiota ja itkin jokaisen isänmaallisen laulun tahtiin vaikka en myönnä olevani mitenkään erityisen isänmaallinen. Itkeminen on perinteinen suomalainen juhlimistapa.

Itsenäisyyspäivän ohjelmaani kuuluu filharmonian konsertti, meille rahvaalle järjestetty ilotulitus ja Lauri Lylyn puhe (odotan innolla). Myöhemmin on tarkoitus syödä luonani. Mieleeni juolahti vasta äsken, ettei minulla ole televisiota ja kuitenkin linnanjuhlat ovat itsenäisyyspäivien ykköshuvi.

Eilisessä ranskalaisessa dokumentissa Roman Schatz ihmettelee Suomea, joka juhlii kahta hävittyä sotaa sotilaisparaateilla. Samassa ohjelmassa Tarja Halosen mielestä suomalaiset voisivat joskus olla enemmän fiksuja ja vähemmän rehellisiä. Sympaattisessa dokumentissa kerrotaan miten kansallisvaltio luotiin melkein tyhjästä. Suomen kieli oli rahvaan, eikä kulttuurin kieli. Olihan se suuri saavutus. Aina puhutaan sodista, mutta ihmeellinen ponnistus oli myös köyhän Suomen nostaminen hyvinvointivaltioksi sotien jälkeen.

Kun tänään kaikilta kysytään mitä kukin maassamme arvostaa niin sanonpa minäkin. Tasa-arvoa. Rauhaa. Toimivaa yhteiskuntaa. Puhdasta luontoa. Toivottavasti näitä riittää tulevaisuudessakin.

Hyvää hevijoulua!

Lähikaupassa käydessäni ihastelin miten kaunista voi olla, kun lumi peittää kuran, roskat ja tietyöt.

Kävin sunnuntaina "Raskasta joulua"-konsertissa, jonne sain liput etukäteisjoululahjana. Keikalla ei esiintynyt ainuttakaan naista, silti kaikilla esiintyjillä oli kadehdittavan pitkä ja paksu hiuskuontalo. Pitkät hiukset lienevät hevibändiin ottamisen edellytys, lyhythiuksinen pääsee korkeintaan Jari Sillanpään taustabändiin eikä saa ulkomaankeikkoja.

Miesten hiukset pyörivät hämmästyttävästi päälaen ympäri ja sitten heilahtivat vuoroin kasvojen eteen ja sieltä takaisin niskaan. Hiusten pyörittäminen vastannee vaikeusasteeltaan hulahula-vanteen veivaamista varsinkin kun samalla on soitettava. Olisi kiva piiloutua hiusverhon taakse kuten nämä miehet voivat tehdä.

Lavalle keskittynyttä äijäenergiaa oli hilpeää seurata. Alkuun ihan vähän naurattikin, mutta ei kukaan siinä metelissä sitä naurua kuullut.

Tontun näköinen mies lauloi alkuun vähän epäpuhtaasti, mutta löysi äänensä lopulta. Yhdellä miehistä oli Kirkan lauluääni ja eräs mies välillä solmi ja sitten taas vapautti rastansa. Lavalta ruiskittiin tulta ja ilotulitteita kohti kattoa, joka oli miehistä touhua sekin.

Joululaulujen patetia sopi hevimuusikoille (he esittivät ihan perinteistä joulumusiikkia). Olen kiitollinen, että pääsin osallistumaan tähän mieltä ylentävään joulutapahtumaan. 

Kaikki isäni

Eilisessä "Kaikki mieheni" -esityksessä Miitta Sorvali muistelee isäänsä Martti Nortiaa. Sen myötä muistelin omaa isääni, joka ei siis ole kuollut vaan elää porskuttaa edelleen.

Mieleeni on viime vuosina tullut vain väsynyt ja äkäinen isä, joka ei ole ollut koko totuus. Isä luki ääneen eläinsatuja ja piirsimme yhdessä papereille, joiden toisella puolella oli sääkarttoja. Isän kanssa syötiin kakkutaikinaa. Kun julistin yhteistä herkutteluamme jossain, äiti kielsi puhumasta asiasta julkisesti. Isä paistoi leipäressua (kuivunutta ruisleipää käristettiin voissa valurautapannulla).

Isä luki Pentti Haanpäätä, Aleksandr Solzhenisynin Vankileirien saaristoa ja Nikolai Gogolin Taras Bulbaa. Välillä hän luki ääneen vaikka kukaan ei halunnut kuunnella. Isä makasi lattialla kuuntelemassa Bachin Matteus passiota. Makaa varmaan vieläkin.

Jos en osannut laskea matikanlaskuja niin isä ratkaisi ne. Isä laski vuosien ajan ylioppilaskirjoituksen matematiikan tehtävät, ihan huvikseen. Isä matkusti ensimmäisen kerran Helsinkiin aloittaakseen opiskelut. Hän sai stipendin ja seilasi Etelä-Amerikkaan rahtilaivalla ja toi sieltä minua isomman kävelevän nuken tuliaiseksi. Nukke meni pian rikki.

Isä oli mukana kun minulle ostettiin vihreä hupputakki ja oranssi villapaita. Yleensä isä ei käynyt vaateostoksilla, eikä hänellä voinut olla käsitystä vaatteiden hinnoista, sillä niistä hänelle aina valehdeltiin.

Isä pitää puutarhanhoidosta ja rakentaa terasseja. Ihan tarkkaan arvioiden kaikki ne terassit eivät ole terasseja, sillä ne eivät ole minkään rakennuksen osia vaan puisia tasoja, joihin voi sijoittaa puutarhakalusteet. Terasseja pitää olla paljon, jotta aurinko paistaa oikeasta suunnasta aamukahvi- , päiväkahvi-  ja ruoka ruokapöytään. Muutama terassi pitää olla ihan muuten vaan.

Kaikki mieheni

Pidin näytelmästä "Kaikki äitini, kaikki tyttäreni". Kyseessä oli kolmen naisen esittämä episodimainen hauska ja samaistuttava kooste, jonka materiaalina oli käytetty Kodin kuvalehden lukijoiden tekstejä ja näyttelijöiden omia kokemuksia. Koska näytelmä oli suksee, nyt on sitten tehty samantyyppisellä reseptillä näytelmä nimeltään "Kaikki mieheni".

Näytelmän kolme naista (Miitta Sorvali, Sanna Stellan ja Minka Kuustonen) eivät mielestäni ole ihan samanarvoisia vaan Sorvali ottaa isomman tilan ja on jotenkin enemmän läsnä ja parempi (anteeksi vaan, mutta tämä on minun mielipiteeni). Sorvali olisi se nainen, joka varastaisi kapakan pöydässä kaikkien huomion ja jonka tarinoille naurettaisiin. En ole koskaan pitänyt Miitta Sorvalista televisiossa, jossa hänen näyttelemisensä tuntuu liian suurelta, mutta näyttämöllä hän osaa liikuttaa ja naurattaa. Ihan hyvin ne Stellan ja Kuustonenkin pärjäsivät. En minä voi ketään moittia.

Tämä ei ollut niin ehjä kokonaisuus kuin se edellinen ja ne jutut miesten kyvyttömyydestä käyttää pesukonetta kyllästyttivät, sillä ne on niin moneen kertaan kuultu. Viihteenä tämä oli ihan kovaa kastia kuitenkin. Ai niin oli tätä tekemässä ollut yksi mieskin (esityksen oli ohjannut Petteri Summanen). Frenckellin naisvaltainen yleisö tykkäsi.